Uudet kotisivut

Sukuseuran uudet kotisivut ovat työn alla, joten sivut eivät välttämättä toimi normaalisti koko ajan. Sivuja päivitetään syyskuun 2016 aikana, joten jotkut osiot ovat vielä tyhjiä, kunnes kaikki tieto on saatu siirrettyä vanhoilta sivuilta.

Vuosikertomus 2015-2016

Vuoden 2015 sukukokous pidettiin Lammintalolla Vehmaalla. Läsnä oli 75 henkeä lapset mukaanlukien. Samassa tilaisuudessa vietettiin sukuseuran 30-vuotisjuhlaa. Juhlaan oli järjestetty näyttely, jossa oli esillä sukuun kuuluvien kättentaitoja. Näyttely oli onnistunut ja kiinnosti kovasti osanottajia. Esillä oli myös sukutaulu alkaen Lapinjärven Porlammin kylän Marttilan talon ensimmäisestä tunnetusta isännästä. Tutkittujen sukuhaarojen ja jälkeläisten määrästä johtuen taulun leveydeksi…Continue reading Vuosikertomus 2015-2016

Vanhoja kuvia sukuseuran nettiin?

Omistatko vanhoja valokuvia, joita voisi laittaa sukuseuran nettisivuille? Otamme mielellämme vastaan kuvia, skannaamme ne ja lähetämme sinulle takaisin. Kuvat voivat olla paikoista, ihmisistä tai muista suvun vaiheisiin liittyvistä asioista. Lisätietoa Pirita Heinolta (pirita.heino@gmail.com). Huom! Tekijänoikeus- ja tietosuojalakien vuoksi sivustolla ei julkaista elossa olevien henkilöiden tietoja tai sellaisia kuvia, joista heidät voidaan tunnistaa, ilman heidän antamaansa…Continue reading Vanhoja kuvia sukuseuran nettiin?